TREENIPELTO

Treenialueet on tarkoitettu Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistyksen jäsenten käyttöön. Jäsenen mukana voi pellolle tulla vierailijoita, tällöin jäsen on vastuussa, että vieraat noudattavat treenipellon sääntöjä. Suuremmille joukoille, toistuvista tai muiden yhdistysten järjestämistä koulutuksista on ilmoitettava nometoimikunnalle. Voit tehdä ilmoituksen tämän sivun alareunassa olevalla lomakkeella tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen nome.phnuuskut@gmail.com

Paikka on Tuuliharjan kohdalla moottoritien toisella puolella: Mustajärventie 617, (Luhtikylä) Orimattila.


YLEISET OHJEET:
Autot vain ja ainoastaan parkkiin karttaan merkitylle P-Alueelle. Mustajärventien tie-osakaskunnalta tullut pyyntö, ettei autoja jätetä Mustajärventielle. Älä päästä koiraasi juoksemaan Mustajärventielle, siinä on jonkin verran autoliikennettä.
Koirien ulkoilutus ainoastaan karttaan merkityllä alueella ennen pelloille menoa, koskee molempia peltoja. Koirien tulee olla myös ulkoiluttamista varten osoitetulla alueella välittömästi kytkettävissä ja omistajansa hallittavissa. Toisin sanoen niitä ei saa päästää juoksemaan alueella vapaasti. Alueen ja moottoritien välisessä aidassa on aukkoja.
Roskia ei saa jättää pellolle, ei myöskään koirien jätöksiä.
Jokainen treenipelloilla harjoitteleva edustaa yhdistystämme. Noudattamalla yhteisesti laadittuja sääntöjä annamme yhdistyksestämme ja noutajakoiraharrastuksesta myönteisen kuvan myös muille. Antoisia treenejä!


PELTOKOHTAISET LISÄOHJEET/ PELTO 1
Pellon vieressä sijaitsee kesämökki, joten treenaaminen ei saa häiritä mökkiläisten kotirauhaa. Tällä pellolla ei saa ampua! Harjoittelun tulee tapahtua ainoastaan karttaan merkityn alueen sisällä.


PELTOKOHTAISET LISÄOHJEET/ PELTO 2
Harjoittelun tulee tapahtua ainoastaan karttaan merkityn alueen sisällä. Pellolle on rakennettu aita hyppyjen treenaamista varten. Siellä voi ampua startterilla ja launcherilla.


KUUSIKKO PELTO 1 JA PELTO 2 VÄLISSÄ/ LISÄOHJEET
Kuusikko on hyvä paikka harjoitella esim. hakua tai jälkeä. Kuusikko alueella ei saa ampua!

 


Treenipellon varaukset

Ilmoita alla olevaan kenttään nimesi, päivämäärä ja kellonaika sekä pelto 1 vai 2. Infoamme varaustilanteesta mahdollisimman pian. Jos 2-pelto on jo varattu, niin toinen ryhmä voi treenata pellon pohjoispäässä, peltoa halkovan ison ojan toisella puolella.