Maaliskuun 2021 Nuuskulenkki

13.3.2021

Maaliskuun Nuuskulenkki on omatoimilenkki, jonka varrella voi bongata punaisella kuitunauhalla merkittyjä noutajan kuvia. Maaliskuun Nuuskulenkki  on valmiiksi merkitty maastoliikuntapolku: Hakalaukunlenkki. Polulle pääset parhaiten Päijät-Hämeen keskussairalan takaa Sykekadun päästä (parkkipaikka), josta löydät myös opastaulun ja kartan maastoliikuntapoluista. Polku ylittää muutaman kerran latu-uran, joten olehan tarkkana opasteiden kanssa, että pysyt lilalla polulla. Älä myöskään eksy punapohjaisilla nuolilla merkitylle Kintterön kympille, polut menevät joissain kohdissa hetken samaa reittiä.

Polku on merkitty lilalla pohjalla olevilla valkoisilla nuolilla. Merkit näkyvät myös pimeässä otsa-/taskulampun valossa. 

Maaliskuun aikana Nuuskulenkin kiertäneiden kesken arvomme ihkauuden ja ensimmäisen PH Nuuskujen logolla varustetun juomapullon! 

Tehtävänä on ottaa kuva koirastasi lenkillä siten, että kuvassa näkyy myös polun opastemerkki. Lähetä kuva osoitteeseen harraste.phnuuskut@gmail.com ja olet mukana arvonnassa. Kerro myös viestissäsi kuinka monta noutajan kuvaa bongasit lenkillä.

Jokainen lenkkeilee omalla vastuullaan.